Marjut Hjelt, Christer Nuutinen: Veden valtiaat

Tietokirjailija, perinteentutkija Marjut Hjeltin ja sarjakuvapiirtäjä Christer Nuutisen Veden valtiaat on kiehtova sukellus vesissä elävien uskomusolentojen sadunomaiseen maailmaan.

 

Kirja perehdyttää lukijan seikkaperäisesti kansainvälisestikin kiinnostavaan jumalten kirjoon: mm. antiikin Kreikan, hindulaisuuden, sumerilaisten, muinaisen Egyptin, atsteekkien, antiikin Rooman ja Skandinavian veden jumaliin. Jumalat kuvataan äkkipikaisiksi ja arvaamattomiksi tai lempeiksi ja rauhallisiksi, aivan kuten ihmiset. Ennen tieteellisen maailmankuvan syntyä vedenväen uskottiin vaikuttavan säähän, ravintoon, elinkeinoihin ja jopa rakkaussuhteisiin.

 

Kaikissa kulttuureissa on merenkäyntiin liittyviä tapoja – heitetään ryyppy veteen tai lausutaan loitsu, jolla toivotaan kalaonnea tai suojelusta merenkulkijoille. Tapojen alkuperä on monella hämärän peitossa, mutta veden jumalia niillä lepytellään. Antiikin Kreikan kuumaveristä ja taistelutahtoista Poseidonia ihmiset lepyttelivät heittämällä härkiä, pässejä ja villisikoja veteen. Amifrite, hänen puolisonsa, on todellinen merten kaunotar, jonka hiukset on koristeltu kalaverkolla ja ohimoilla on hummerin sakset.

 

Puhtaan valkoinen hindulaisuuden Varuna on suuri ja vaikutusvaltainen jumala. Hänen hengityksensä on tuuli, ja taivaan tähtisilmillään hän näkee maailman jokaiseen kolkkaan. Varuna on läsnä kaikkialla: ruuhkabussissa, hallitusneuvotteluissa, koulun juhlissa ja jalkapallo-ottelussa.

 

Lähteiden, putousten ja lampien haltijattaret ja vedenkeijut – monet mielikuvitusta kiihottavat olennot – löytyvät tämän hurmaavasti kuvitetun kirjan sivuilta. Ja mikä hämmästyttävintä, haltijat eivät kuulu vain menneeseen maailmaan, vaan oman aikamme haltijoita ovat mm. vesijohtoveden haltija, pohjaveden haltija ja saastuneen veden haltija. Kesyltä vaikuttava saukko, merikilpikonna tai sammakko saattaa olla vedenolento.

 

Kirja avaa tarujen maailman, joka on tämän näkyvän maailmamme sisällä.  Leikkisä mutta samalla asiallinen teksti esittelee lukuisan joukon sekä tuttuja että tuntemattomampia vedenolentoja. Esimerkiksi Norjan rannikolla asuu kaunis áfruvvá eli merenrouva, joka varoittaa myrskyistä huutamalla rumalla äänellä. Koska se asuu Jäämeressä, sillä on pyrstön ympärillä paksu villahuivi ja yläruumista peittää lämmin turkki. Lämpimien merien merenneidot jaksavat ihmetellä, miten Lapin merenolennot tarkenevat hyisessä vedessä.

 

Bretagnen rannikolla asuu vaarallinen mutta huikaisevan kaunis Mari Morgan, joka houkuttelee miehiä meren syvyyksiin. Tanskalaisten oma vedenhengetär on kalanpyrstöinen, kultatukkainen ja säihkyväsilmäinen merenrouva. On myös veden- ja merenmiehiä, kuten Ruotsin ja Norjan koskissa ja pienissä putouksissa asuva virranveikko tai Irlannin merien vihreät ja piikkihampaiset merrowit.

 

Veden valtijoiden eloisa kieli ja upea kuvitus vievät lukijan helposti mukanaan ihmettelemään vesistöjen ja merenpohjien arvoituksellista ja tarunomaista maailmaa.

 

 

Kirjoittaja Marjut Hjelt (s. 1954) on helsinkiläinen perinteentutkija ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut ja toimittanut 1980-luvulta lähtien useita kirjoja kansanperinteen ja kulttuurihistorian alalta. Hjelt on erityisen kiinnostunut menneen maailman taikuudesta, tarinoista ja uskomusolennoista, joita hän tuo mielellään osaksi nykyaikaa. Marjut Hjeltin teoksia ovat mm. Keijukaiset, Taikametsä, Tonttu, Kuikka-Koponen ja Pieni taikakirja. Lisäksi hän on toimittanut teoksen Helmi. Helmi Krohnin kirjeitä läheisilleen 1884–1936.

 

Kuvittaja Christer Nuutinen (s. 1971) on valmistunut maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta vuonna 2002. Nuutiselta luonnistuvat niin näyttävät tietokonekuvitukset kuin yksityiskohtaiset, spontaanit ja hauskat piirustuksetkin. Christerillä on pitkä kokemus sarjakuvien (mm. Kramppeja ja nyrjähdyksiä) tekemisestä sekä piirtäjän että käsikirjoittajan roolissa.