Maisteri Kousa

Maisteri Kousan Agentuuri ja Editointi Oy:n omistaja Tuula Kousa on kustannustoimittaja ja kustannusalan pitkän linjan ammattilainen, joka on palkittu työstään Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla (2006).

Vuonna 2011 perustettu Maisteri Kousan Agentuuri ja Editointi on löytänyt paikkansa suomalaisessa kirjamaailmassa. Maisterin kautta moni kirjailija on löytänyt teokselleen kustantamon, ja suuri joukko upeita kirjoja on nähnyt päivänvalon Maisterin kätilöimänä.

 

Maisterin kirjat

 

Vuosien varrella Maisteri Kousa on toimittanut, tuottanut, ideoinut ja osittain kirjoittanut monia tärkeitä kirjoja tai kirjasarjoja: innostavaa työtä lukemattomien kiinnostavien kirjailijoiden, graafikoiden ja  kirjojen parissa.

 

Satojen kirjojen joukosta on vaikeaa valita mieluisinta kirjaa, sillä jokainen kirja on läheisin juuri sillä hetkellä, kun sitä työstetään. Uuden kirjan ilmestyminen on tapaus, josta agentti, kustantamo ja kustannustoimittaja iloitsevat yhdessä kirjailijan kanssa. Ilmestyttyään kirja lähtee maailmalle, ja ihan jokaiselle niistä toivoo parasta mahdollista menestystä. Seuraavassa on muutamia poimintoja vuosien varrelta, sekä Maisterin toimittamia tai osin kirjoittamia että agentuurin kautta kustantajan löytäneitä kirjoja:

 

 

  • Heikki Harma ja Tuula Kousa, Hector – Asfalttihippi. (Otava 2017)
  • Saana Katila, Maanalaiset tanssivat aamuisin. (Kosmos 2017)
  • Teemu Tumelius, Rajavartiolaitoksen 5. valmiusjoukkue 1992–2017. (Merivartioston valmiusjoukkueen kilta ry 2017)
  • Tuula Kousa (toim.), Tämä maa – Itsenäisen Suomen sata tarinaa  (Verbatum/Esko Aho, 2016). Sama teos myös kolmena käännösversiona: Finnish Fingerprints,  Vårt land ja Naša strana (2017).
  • Linnea Alho, Todistaja (WSOY, 2016)
  • Laura Kolbe, Kämp – Hotelli ja sen kaupunki (Kämp, 2016) Sama teos myös kahtena käännösversiona: Kämp – The Hotel and it’s City (2016) ja Kämp – Hotellet och dess stad (2017).
  • Eero Lehtinen, Suomalaiset sankaripurjehtijat (John Nurmisen säätiö 2015)
  • Seppo Järvinen ja Jari J. Markkanen, Väestönsuojelu Helsingin suojana 1939–2014 (Helsingin kaupungin pelastuslaitos, 2015)
  • Einari Artovaara, Elämän pelikenttä. Suomalainen vientirakentaja. (Omakustanne, 2015)
  • Tiina Vainio, Saunapilates – Hyvinvointia selälle (WSOY, 2015)
  • Tuulikki Pekkalainen, Lapset sodassa 1918 (Tammi, 2014)
  • La Recherche – Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta (John Nurmisen säätiö 2014)
  • Anna Lönnroth, Baselinvihreää (Teos, 2014)
  • Timo Soini, Peruspomo (WSOY, 2014)
  • Pirkko Timonen, Kattausten kulta-aika – 1950-luvun design-astiat (Schildts&Söderströms, 2013)
  • Helena Petäistö, Nizza, Cannes, Biarritz (Otava, 2013)
  • Teemu Tumelius, Koulutuskeskuksesta Pelastuskouluun (Helsingin kaupungin pelastuslaitos, 2012)
  • Anna Kortelainen, Eri kivaa! Onerva ‒ Kaupungin naiset 1910 (Tammi, 2010)
  • Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen, Olimme kuluttajia (Huutomerkki-sarja, Tammi 2009)
  • Suomen kulttuurihistoria 1‒5 -sarja, päätoimittaja Laura Kolbe. Toimituskunnalle myönnettiin sarjasta Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto v. 2006.
  • Suomi soi 1‒4sarja (Tammi, 20042005) (päätoimittajat Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman)