Professori Osmo Jussilan uusin teos vastaa kysymykseen Miksi utopiasta tuli tragedia?
Jussila lähtee liikkeelle esittelemällä merkittävimmät Leniniin vaikuttaneet utopistit. Keskeisenä ja kauniina utopiana oli työn vapauttaminen kapitalistien sorrosta, riistosta ja vieraantumisesta. Leninin kirjahyllystä ei löytynyt kovin monia kirjoja, mutta ne harvat jotka löytyivät, olivat juuri 1800-luvun muodikkaiden utopia-teoreetikoiden teoksia.
Utopistien maalailut ihanneyhteiskunnasta kuulostavat nykylukijasta lapsellisilta, mutta niiden vaikutus mullisti maailmaa, joten niiden vähättelyyn ei ole aihetta.
Utopian toteuttamiseksi Lenin ei kaihtanut väkivaltaa ja terroria. Hän oli hyvä agitaattori ja demagogi, mutta lähes kyvytön uuden järjestelmän rakentaja. Lenin pyrki sosialismiin valtiokapitalismin kautta, mutta järjestelmäksi tuli byrokraattinen puoluevaltion kapitalismi. Siirtyminen sosialismiin talkoilla, ”vapaalla työllä”, jäi pelkäksi unelmaksi.
Vallankumouksen eteneminen ei ollut mitään neuvostovallan riemukulkua, kuten Lenin ja hänen jäljissään neuvostohistoriat ovat esittäneet, vaan bolševikkipuolueen vallan levittämistä perustamalla bolševistisia komiteoita ja soluja, valtaamalla niiden avulla jo olemassa olevia neuvostoja ja perustamalla uusia, bolševikkien alusta alkaen hallitsemia neuvostoja.
Utopia sosialismista ja kommunismista oli tärkeää levittää mahdollisimman nopeasti ja laajalle väestön keskuuteen. Siihen tarvittiin paljon agitaattoreita ja propagandisteja sekä erilaisia organisaatioita. Samoin tarvittiin erilaista propagandamateriaalia. Nahkatakkinen kommunistiagitaattori oli pian tuttu näky maaseudulla. Jo heinäkuussa 1918 arviolta 50 000 agitaattoria ja propagandistia oli täydessä työn touhussa.
Jussila rusikoi paikoin pilkallisella tyylillään armottomasti ja yksityiskohtaisesti bolševikkeja ja Leniniä. Jussilan lukeneisuus on häikäisevää, hän ei jätä yhtään kiveä kääntämättä selostaessaan, miten vallankaappaus toteutettiin.
Jussilan johtopäätös on, että Leninin fanatismi sulki pois valtaenemmistön tahdon toteutumisen, jonka mukaan Kerenskin hallituksen tilalle olisi muodostettava kaikkien neuvostoissa edustettuina olleiden puolueiden koalitiohallitus. Tämä vaihtoehto olisi Jussilan mukaan todennäköisesti aikaa myöten johtanut jonkinlaiseen sosiaalidemokraattien hallitsemaan Venäjään, jopa lähelle sitä, mitä Ruotsi on ollut 1930-luvulta lähtien.
Teos on varsinainen runsaudensarvi kuvatessaan yksityiskohtaisesti Neuvosto-Venäjän vuosien 1917–1921 vallanvaihtoa ja yhteiskuntajärjestelmän muuttamista. Leninin usein sekava ja poukkoileva ohjeistus saa Jussilan epäilemään, oliko suuri vallankumousjohtaja aivan täyspäinen. Kirja olisi paikoin hauskaakin luettavaa, ellei utopian toteuttaminen olisi aiheuttanut niin käsittämättömän määrän kärsimystä niin monelle.
Jussilan kirjoitustyyli vetää historian syvällisestä ymmärtämisestä kiinnostuneen lukijan mielenkiinnon vastustamattomasti puoleensa.
Poliittisen historian emeritusprofessori Osmo Jussila (s. 1938) on kansainvälisesti tunnettu tutkija ja tietokirjailija. Hän on erikoistunut Suomen suhteisiin itänaapuriimme.
