Timo Soinilta uusi kirja

WSOY julkaisee Timo Soinin uuden kirjan, joka ilmestyy vuoden 2014 keväällä.

 

Timo Soini kuvaa tulevaa kirjaansa näin:

 

”Kirjassani kerron soinilaisin sanakääntein miksi, miten ja keiden työn tuloksena Perussuomalaiset nousivat merkittäväksi poliittiseksi voimaksi ja Suomen tunnetuimmaksi puolueeksi ulkomailla.”

 

”Olen kärsivällinen mies, pyrin olemaan luja ja lempeä. Poliittisen johtajan tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Kosmisen kylmän hetkenä, vastuun ja odotusten ruhjomana, puoluejohtaja on yksin. Menestyksen myötä myös vastustus lisääntyy”, sanoo Timo Soini.

 

Maisteri Kousa toimii Soinin kirjallisuusagenttina ja kirjan kustannustoimittajana. Yhteistyö Soinin kanssa alkoi jo Soinin edellisen kirjan, vuonna 2008 ilmestyneen Maisterisjätkän yhteydessä.

 

WSOYn lehdistötiedote